Kenttätyökurssi Tvärminnessa, osa 1: mittaa suoraan

Ollaan Tvärminnessa, yliopiston eläintieteellisellä asemalla, Hangon kesäyliopiston meriarkeologian kenttätyökurssilla. Etukäteistiedotus oli lähes olematonta ja järjestelyissä on ollut lievää sähläystä paikan päälläkin, mutta opetushenkilökunta on pätevää, muutkin ihmiset mukavia, ja opettavaisia kokemuksia on syntynyt melkein enemmän kuin tarpeeksi. Mä olen aikanani suorittanut maa-arkeologian kenttätyökurssit ja päässyt silloin niin mittaamaan kuin piirtämään mittakaavassakin, enkä ole koskaan ollut siinä mikään varsinaien luonnonlahjakkuus. Nyt lisättiin sitten vaikeusastetta merkittävästi tuomalla hommaan muuttujiksi näkyvyyden vaihtelu, veden virtaukset, välineiden kiinnittäminen itseen niiden hukkaamisen estämiseksi, sukeltajan liikkuminen vaihtelevan hallitusti kaikkiin suuntiin, ja tietysti se, ettei työparille voi veden alla puhua.

Ensimmäiset päivät sisälsivät tutustumissukellukset Joskär I ja Joskär II -hylyille: molemmat sijaitsevat kätevästi parin sadan metrin päässä Tvärminnen rannasta. Kolmantena päivänä aloitettiin mittaus ja piirtäminen Joskär II:lla, joka oli kätevästi pienempi ja paremmin koossa kuin kurssin varsinainen tutkimuskohde Joskär I. Kyseessä on n. 15 m pitkä jonkinlaisen saaristoveneen (kuutti?) hylky, joka sijaitsee hiekkapohjassa väärin päin. Tiesimme, että on syytä sopia jo pinnalla se, mitä ollaan tekemässä, ja jottei pinnan alla tule turhaa sähläystä. Ja niin luulin meidän tehneen, mutta eipä ihan:

Karon havainnekuva siitä, mikä mittauksessamme meni pieleen.

Summittaisten mittausten ja pinnan alla tehtyjen luonnospiirrosten avulla syntyi opettajamme Marcuksen arvion mukaan "ihan hyvä kenttäluonnos" siitä, mitä hylyllä suunnilleen on. Yksityiskohtiakin tuli mukaan, mutta minkään niistä sijaintia ei mitattu suhteessa mihinkään muuhun, joten niiden piirtäminen mittakaavaan perustui muistikuviin ja arvauksiin. Keulassa asui pieni siiraeliö, siitä olimme molemmat jälkikäteen varmoja.

Keskiviikkona 30.5. oli toistaiseksi viimeinen sukellus, jonka tein puolikuivapuvullani: kahden paikkauskerran jälkeen haarasauma vuotaa jostain edelleen. Onneksi oli varakuivis mukana. Vihasin aluksi sen kiinteää huppua täydestä sydämestäni, mutta nyt olen jo oppinut vetämään sen riittävän talkkimäärän avulla pääni yli ilman, että korvat lähtevät irti. Ja oppinut tulemaan puvusta myös pois. Letin järkevä sijoittaminen hupun sisään on vähän vielä työn alla.