keskiviikko 20. helmikuuta 2013

Jääkannen alla

Suomen olosuhteissa sukelluskausi ei ole valtaisan pitkä, ehkä suunnilleen toukokuulta loka-marraskuulle kuivapukua käyttäen ja kylmää vettä pelkäämättä. On myös paikkoja, joissa ei voi kesäaikaan sukeltaa, mutta talvella, jääkannen alla, voi olla luvassa kohtuullinen näkyvyys ja ihan mielenkiintoisia kohteita. Näin mulle perusteltiin jääsukeltamista, johon suhtauduin jokseenkin ennakkoluuloisesti. Pelkäsin ennen kaikkea sukellusharrastuksen huonojen puolten korostuvan liikaa: kamasäätö, paleleminen, liiallinen epämukavuus suhteessa saavutettuun hupiin.

Padin jääsukellus-spessuun sisältyy yksi teoriatunti ja kolme sukellusta - kaksi näistä olen nyt tehnyt, kolmas jää nyt odottamaan hamaa tulevaisuutta. Uusia varusteita tuli hankittua vain merinovillainen pitkähihainen aluspaita  ja kuivahanskat alushanskoineen, joista jälkimmäisiä käytiin kertaalleen ennakkotestaamassa altaassa. Toistaiseksi eivät ole vuotaneet, mutta mansetillisten hanskojen pukeminen ei vielä kyllä suju multa itsenäisesti.

Viime viikonloppu kului siis jääsukelluksen merkeissä. Lauantain kohde oli Lopen Iso-Melkutin, jonne on sukeltajavoimin rakennettu pukemista helpottava tasanne ja portaikko. Myös avanto olisi löytynyt rannasta valmiina, mutta koska kurssitukseen kuului avannon tekemisen harjoittelua, pääsivät sukellusseuralta lainatut kaira ja jääsaha käyttöön. No se kaira ei todellakaan uponnut jäähän samalla tavoin kuin lapsuusmuistoissani vaarin tehdessä pilkkiavantoja, mutta onneksi paikalle sattui muita sukeltajia, joilta saimme sittemmin lainaan terävämmän kairan. Jääsaha sen sijaan oli yllättävänkin tehokas työväline. Joka tapauksessa sivuiltaan parimetrisen, kolmion muotoisen avannon tekemiseen meni neljän hengen tiimiltämme useampi tunti ja allekirjoittaneelta melkein kaikki käsivoimat. Villainen aluskerrasto osoitti voimansa, kylmä ei juuri tullut hikoilemisen jälkeenkään, mutta vähän oli tyhmä olo toisten sukeltaessa vieressä valmiista avannosta.

Huhkimisen jälkeen piti ensin toimia narumiehenä (tai sukupuolineutraalimmin naruhenkilönä tai -koordinaattorina) ja sitten vielä itsekin sukeltaa. Kamojen kanssa äheltäessä epäilykset alkoivat nousta pintaan, siis mitä hittoa oikein kuvittelin olevani menossa tekemään? Kylmän veden osuminen siihen pieneen paljaaksi jäävään osaan kasvoja aiheutti myös aikamoisen sokin, mutta huulet turtuivat onneksi nopeasti. Iso-Melkutin ei tehnyt ennakkoluuloiseen ja lievästi kauhistuneeseen sukeltajaan erityistä vaikutusta, yksi pieni kittana kala jäi ainoaksi nähtävyydeksi ja vartin dyykin jälkeen suoriuduimme ylös vedestä. Negatiiviset fiilikset alkoivat vähän tasoittua ensin kuuman mehun ja sittemmin huoltoasemaruoan myötä - normaaliin ruokavaliooni kuulumaton ranskanperunapitoinen rasvamättö on selvästi mulle elimellinen osa sukellusreissujen mielekkyyttä. Niinpä päätin antaa avannolle ja kumipuvulle vielä toisen mahdollisuuden.

Sunnuntaina suunnattiin sitten Hangon Lappohjan huvivenesatamaan ja Antonion hylylle. Aivan huvivenesataman keskellä sijaitseva purjelaivanhylky on malliesimerkki kohteesta, jolla ei voi kesäaikaan sukeltaa, kun taas talvella näkyvyys oli aika hyvä eikä vaaraa jäädä veneen alle ollut. Jälleen kerran paikalla oli myös muita sukeltajia, ja edellispäiväisten kävijöiden jäljiltä avoin avanto, joten aikamoinen määrä alkusäätöä voitiin tällä kertaa jättää välistä. Nyt kamasäätö keskittyi lähinnä roudaamisvaiheeseen pulkilla, kylmä vesi ei tullut samalla lailla sokkina ja nähtävääkin oli, itse hylyn lisäksi runsaasti ahvenia. Harmaana päivänä lumipeitteisen jääkannen alla oli vaan pimeämpää kuin olin odottanut, mutta onneksi eri puolelle liiviä kuin tavallisesti klipsattu lamppu kuitenkin hetken sähläyksen jälkeen avustettuna löytyi. Tulipa taas muistutus siitä, että kaikki varusteensa, niiden sijainnit ja kiinnitykset, olisi syytä käydä ennen sukellusta huolellisesti läpi.

Vaikka sukeltaminen periaatteessa on jään allakin ihan sitä samaa, varmistivat uudet elementit kuten narun sotkeutumisen välttely ja lamppu väärässä kädessä sen, että hylyssä varmasti riittää katseltavaa useammallekin käyntikerralle. Voi olla, että tämän talven viikonloput ovat turhan tiukkaan buukattuja, mutta ehkä mä taivun vielä joku päivä tekemään sen kolmannenkin opastetun jääsukelluksen... Ja jos joskus pääsisi  sinne Islantiin mannerlaattojen väliin sukeltamaan, niin ehkä sitä varten kelpaa vähän harjoitellakin :)

***

Kirjatessani viikonlopun sukelluksia lokiin laskin, että sukelsin vuonna 2012 yhteensä 47 kertaa: näistä 19 tapahtui alkuvuodesta Punaisella merellä, 9 kpl elokuussa Atlantilla Ruotsin Väderöarna-saarilla ja loput 19 dyykkiä Suomessa Itämeressä, järvissä ja yhdessä louhoksessa. Sukeltamisessa oli välillä runsaasti taukoja, mutta kaiken kaikkiaan sukelluskertoja kertyi kuitenkin vuoden mittaan enemmän kuin olin kuvitellut. Ja nyt lähti myös tämä vuosi 2013 käyntiin. Reilun kuukauden päästä ollaan taas matkalla Egyptiin, ja muutenkin noita lomia olisi tosi kiva suunnitella vaikka käytännön toteutus onkin välillä vähän hiljaisempaa... Vähän vaikuttaisi siltä, että ainakin toistaiseksi sukeltaminen on tullut elämääni jäädäkseen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti