...tulee aika aina jolloin
on palattava
kotiin takaisin
Yli kymmenen tunnin lennon jälkeinen kooma ja hedarinrippeet eivät liene ihan parhaat olosuhteet yrittää summata melkein viiden kuukauden kokemuksia. Silti tuntuu, että jonkinlainen loppukaneetti olisi paikallaan, ja tämä Frankfurtin lentokentän Leisure Zone lienee viimeisiä hetkiä se naputella. Toivon voivani torkkua vähän lennolla Helsinkiin, ja kunhan sinne laskeudun, lähtee käyntiin ihan toisenlainen elämä. Kotielämä. Oikeastaan luvassa lienee varmasti sekä vanhaa että uutta, kun pitäisi taas laittaa elämänsä järjestykseen Suomessa. Huomenna onneksi on vähän toipumisvaraa, sitten luvassa pari päivää aika tiukkaa pyöritystä duunin alkamisen ja serkun ylppärijuhlien kanssa ennen hengähtämistä.
Katsoin koneessa Planes-piirretyn, ja nyt on huvittavaa katsella lentokoneita vetäviä huoltoautoja ja muuta kentän hyörinää. Pidän matkustamisesta mutta vihaan lentämistä sekä lentokenttiä: nyt kuitenkin SFO oli varsin siedettävä, eikä koneessakaan onneksi tullut ahtaan paikan paniikkia. Täällä kuulutukset ärsyttävät jokseenkin paljon, mutta tästä selvittäneen. Hetkeen ei varmaan myöskään tarvitse ihan näin pitkiä etappeja lentää, mikä ehkä tässä suhteessa onneksi laskettakoon.
Viimeiset pari viikkoa olivat melko vauhdikkaita, kun poukkoiltiin Mussun ja osan ajasta myös Virpin kanssa pitkin Kaliforniaa. Oli hauskaa nähdä niin San Francisco, Monterey kuin Yosemiten eeppinen kansallispuistokin, ja vielä hauskempaa tehdä se hyvien ystävien kanssa. Tavattiin myös mukavia uusia ihmisiä, mutta ihan parasta oli vilkaista sivusilmällä kuskinpenkille ja nähdä, miten toinen virnistää ihan samalla tavalla sellaiselle sisäpiirin vitsille, jonka selittämiseen satunnaiselle tuttavuudelle olisi mennyt paljon kauemmin kuin siitä olisi sittemmin irronnut hupia. Koti-ikävän pahin terä leikkaantui kyllä erittäin tehokkaasti.
Oikeastaan tajuntaani ei ole kunnolla tunkeutunut, että ihan kohta olen Suomessa. Lentomatkustaminen turruttaa sellaiseen höttöaivotilaan, jossa mieluiten tuijottaa piirrettyjä tai yrittää muuten hukata itsensä fiktiiviseen todellisuuteen, ja odottaa vain ajan kulumista ajattelematta mitään. Mutta jos Helsinki-Vantaalla sattuisi olemaan vastassa sellainen pieni pörheä tyyppi, jota en ole nähnyt neljään kuukauteen, niin epäilenpä, että se voisi kyllä tehdä mut aika onnelliseksi :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti