Kenttätyökurssi Tvärminnessa, osa 2: mittaa vähän lisää

Viime viikon loppupäivät jatkoimme mittauksen parissa. Joskär I -hylkyyn oli kiinnitetty uusia keltaisia mittalappuja, alkuperäisessä käyttötarkoituksessaan lehmien ja lampaiden korvamerkkejä. Naulat oli lyöty kiinni hylyn laidoille, ja niiden välit piti sitten mitata. Tätä suoritettiin sitten antaumuksella useamman sukelluksen ajan välineenä rullamitta, kirjoituslevy ja kerran myös vasara, kun yksi nauloista oli alkanut heilua.

 

Vasemmalla Joskär-saari aurinkoisena päivänä (Kuvat: J. Sahramaa 2012)

Olosuhteet olivat hieman meitä vastaan: ensimmäisillä mittauskerroilla, kun kaikki oli muutenkin uutta ja hankalaa, oli myös niin huono näkyvyys, että hädin tuskin löysimme tiemme mittapisteeltä toiselle. Lauantaiksi vesi oli kirkastunut, koska oli niin kova virtaus, että se vei kaiken siltin välittömästi pois - toisaalta oli myös täysin mahdotonta pysyä hetkeäkään paikoillaan pitämättä jostain kiinni. Siihen mennessä olimme todenneet, että kaksistaan työskennellessä tuntuisi fiksulta kiinnittää mitta yhdessä, liikkua toiselle mittapisteelle niin, että toinen mittaa ja odottaa toisen tarkistavan nauhan suoruuden, ja kirjaa sitten tuloksen. Pitkillä matkoilla ja virtauksessa mitta oli mahdoton saada pysymään täysin suorana, ja mitä pidempi mittaus, sitä epäluotettavampi se on.

No miksi näiden satunnaisehkosti lätkittyjen pisteiden välejä sitten mittaillaan? Kiintopisteiden avulla on mahdollista saada tietoa hylyn eri osien sijainnista suhteessa toisiinsa. Suhteessa mitattuihin linjoihin voidaan myös piirtää hylyn eri kohtia mittakaavassa, ja sittemmin yhdistää nämä piirrokset toisiinsa. Mutta se onkin jo toinen tarina.

Tässä mittausmuistiinpanojamme kahdelta ensimmäiseltä sukelluskerralta. Marginaaleista löytyy valittuja kommentteja hetkiltä, jolloin pisteet eivät ole löytyneet.

Jokainen linja pyrittiin mittaamaan molemmista suunnista, ja jos heittoa tuli yli kaksi senttiä, tehtiin vielä yksi tarkistusmittaus. Kun riittävästi mittausdataa oli kerätty, oli pisteitä mahdollista piirtää mittakaavassa millimetripaperille ja hahmottaa siten niiden sijaintia suhteessa toisiinsa. Käsin tehden kolmiomittauksen apuna käytettiin harppia ja jokseenkin nerokasta mittakaavaviivotinta. Kaksi peruspistettä lyötiin alas, ja niistä käsin etsin mitatun etäisyyden pituiseksi säädetyn harpin kaarilta leikkauskohtia. Riemu oli suuri, kun ne vihdoin saatiin osumaan kohdalleen niin, että osuivat myös samaan mittakaavaan piirretyn hylkykuvan sisäpuolelle.

Kolmiomittauksen apuvälineet: harppi, mittakaavaviivotin ja millimetripaperi.

Nykyään pistedata liitetään toisiinsa yleensä koneella, ja meilläkin oli käytössä myös ohjelma, joka otti huomioon myös syvyysdatan ja kykeni laskemaan uudelleen ja uudelleen mittojen todennäköisiä suhteita toisiinsa. Harjoittelu harpin kanssa oli kuitenkin tosi hyvä ihan vain siitä ilosta, että sitä kautta hahmotti paljon paremmin, mistä oikeastaan on kyse. Ja kykeni aika hyvin myös matkan varrella hahmottamaan, mitkä mitat täytyy vielä ottaa järkevien tulosten saavuttamiseksi.



Mittaaminen oli aluksi hankalaa, mutta hahmottui yhä paremmin useamman kerran myötä. Kun maanantaina oli aika siirtyä piirtämään, olisin oikeastaan vain halunnut mitata lisää paremman tarkkuuden saavuttamiseksi, kun homma vihdoin oli alkanut sujua.

Tutkimusaluksemme Tvärminnen laiturissa.

Osa kurssilaisista lähti kotiin jo ensimmäisen viikon jälkeen, ja tutkimusaluksemme kannelle tuli vähän lisää tilaa. Jostain syystä sukellukseen varatut iltapäivät ovat kuitenkin poikkeuksetta venyneet yli päivällisajan alun, kun maihin päästyä on vielä täytynyt laittaa kamoja kuivumaan ja täyttää pulloja. Onneksi ruokaa on joka päivä kuitenkin saanut. Kertaalleen ajeltiin Hankoon pizzalle.

Hankolainen jälkiruokapizza: lämpimiä tölkkihedelmiä ja vaniljajäätelöä.