Kerran elämässä kuitenkin

...tulee aika aina jolloin

on palattava

kotiin takaisin

Yli kymmenen tunnin lennon jälkeinen kooma ja hedarinrippeet eivät liene ihan parhaat olosuhteet yrittää summata melkein viiden kuukauden kokemuksia. Silti tuntuu, että jonkinlainen loppukaneetti olisi paikallaan, ja tämä Frankfurtin lentokentän Leisure Zone lienee viimeisiä hetkiä se naputella. Toivon voivani torkkua vähän lennolla Helsinkiin, ja kunhan sinne laskeudun, lähtee käyntiin ihan toisenlainen elämä. Kotielämä. Oikeastaan luvassa lienee varmasti sekä vanhaa että uutta, kun pitäisi taas laittaa elämänsä järjestykseen Suomessa. Huomenna onneksi on vähän toipumisvaraa, sitten luvassa pari päivää aika tiukkaa pyöritystä duunin alkamisen ja serkun ylppärijuhlien kanssa ennen hengähtämistä.

Katsoin koneessa Planes-piirretyn, ja nyt on huvittavaa katsella lentokoneita vetäviä huoltoautoja ja muuta kentän hyörinää. Pidän matkustamisesta mutta vihaan lentämistä sekä lentokenttiä: nyt kuitenkin SFO oli varsin siedettävä, eikä koneessakaan onneksi tullut ahtaan paikan paniikkia. Täällä kuulutukset ärsyttävät jokseenkin paljon, mutta tästä selvittäneen. Hetkeen ei varmaan myöskään tarvitse ihan näin pitkiä etappeja lentää, mikä ehkä tässä suhteessa onneksi laskettakoon.

Viimeiset pari viikkoa olivat melko vauhdikkaita, kun poukkoiltiin Mussun ja osan ajasta myös Virpin kanssa pitkin Kaliforniaa. Oli hauskaa nähdä niin San Francisco, Monterey kuin Yosemiten eeppinen kansallispuistokin, ja vielä hauskempaa tehdä se hyvien ystävien kanssa. Tavattiin myös mukavia uusia ihmisiä, mutta ihan parasta oli vilkaista sivusilmällä kuskinpenkille ja nähdä, miten toinen virnistää ihan samalla tavalla sellaiselle sisäpiirin vitsille, jonka selittämiseen satunnaiselle tuttavuudelle olisi mennyt paljon kauemmin kuin siitä olisi sittemmin irronnut hupia. Koti-ikävän pahin terä leikkaantui kyllä erittäin tehokkaasti.

San Francisco.

Castro.

Yosemite.

Taas yksi vesiputous.

Mussu halaa punapuuta.

Meitsiet. Golden Gate ei enää mahtunut kuvaan.

Missä on mikroshortsit silloin kun niitä tarvitsisi?

Oikeastaan tajuntaani ei ole kunnolla tunkeutunut, että ihan kohta olen Suomessa. Lentomatkustaminen turruttaa sellaiseen höttöaivotilaan, jossa mieluiten tuijottaa piirrettyjä tai yrittää muuten hukata itsensä fiktiiviseen todellisuuteen, ja odottaa vain ajan kulumista ajattelematta mitään. Mutta jos Helsinki-Vantaalla sattuisi olemaan vastassa sellainen pieni pörheä tyyppi, jota en ole nähnyt neljään kuukauteen, niin epäilenpä, että se voisi kyllä tehdä mut aika onnelliseksi :)  

Viimeiset päivät Paihialla

Viimeiset päivät Paihialla ovat olleet leppoisia. Aamuisin pyykkäystä ja siivousta, iltapäivät laiskahkoa olemista. Nicola tuli moikkaamaan maanantaina, käytiin yhdessä uudestaan Russelissa (kirjoitin tuosta suloisten pingviinien kylästä taannoin toisaalle). Olen lukenut paljon kirjoja, leiponut leipää, oleillut. Ei paha ollenkaan.

Nyt Aucklandissa, suomalainen sim-kortti vaihdettu takaisin puhelimeen ja kohta lentokentälle. Aikaeron ansiosta olen kätevästi perillä San Franciscossa reippaasti ennen kuin lähden täältä. Toistaiseksi elämäni ainoa päivä, jonka elän kahdesti :)

Reppumatkaajan ruokaspesiaali

Tämän vuoden aikana olen laittanut paljolti samoja ruokia. Reppumatkaajan ruokavaliota ovat mielihalujen rinnalla rakentaneet ainesten hinta, valmistuksen helppous ja nopeus, ja yllätystekijänä tarjolla olleet ilmaiset ainekset. Lähes jokaisessa hostellissa on tarjolla teetä ja sokeria, välillä myös pikakahvia ja parhaissa paikoissa maitoa. Lisäksi useimmiten käytettävissä on 

sekalaisia mausteita, mutta parhaat bonukset löytyvät yleensä välittömästi uloskirjautumisajan jälkeen kaappien ilmaishyllyiltä. Hylätystä riisistä, puolikkaista vihanneksista ja tomaattimurskapurkillisista on moni ateria koostunut, ja ainakin margariinia, majoneesia ja satunnaisen salaattikastikkeen jämiä voi useimmista paikoista olettaa löytävänsä.

Useimmiten aamiaiseni on näyttänyt tältä: kreikkalaista jogurttia, paahdettua mysliä, tuoremehua ja teetä.

Tombstonesia ja Lynnen juustopullia (eli skonsseja) en unohda ikinä. Ilmainen aamiainen klo 7.30-9.00 oli kuulemma hänen keinonsa huijata ihmiset ajoissa ylös pedistä.

Säästäväinen matkailija askartelee aamiaisen jälkeen itselleen voileivät mukaan päiväreppuun pakattaviksi, ja säästää siten pitkän pennin lounaskuluissa päivän seikkailujen lomassa. Valitettavasti uusseelantilaiset eivät ymmärrä kunnollisen leivän päälle ensinkään, joten kaupoista löytyy lähinnä ankeita paahtoleipiä ja hyvällä tuurilla tuoretiskiltä jotain valkoista höttöä. Viimeksi eilen kuuntelin, kun ranskalainen poika valitti kolmen saksalaisen säestäessä vieressä, kuinka paljon hän kaipaakaan kotimaansa kunnollista leipää, juustoa ja kinkkua... Eikä ollut ihan väärässä.  Erityisesti reippaat saksalaiset tapaavat leipoa leipänsä hostellikeittiössä itse, ja paremman tekemisen puutteessa sadepäivinä ja ainesten sattuessa kohdalle mä olen harrastanut samaa.

Reppumatkaajan sekahiivaleipä 

Kuiva-aineiden koostumus vaihdellen sen mukaan, mitä ilmaishyllystä löytyy, esimerkiksi:

1 kuppi / 2,5 dl leseitä

1 kp / 2,5 dl kaurahiutaleita

2-3 kp / 5+dl jauhoja (esim. puolet täysjyvää)

1 tl suolaa

1 tl sokeria

1 pss / 1 rl kuivahiivaa

3 dl lämmintä nestettä, esim. puolet vettä ja puolet maitoa

mausteita maun mukaan, esim. yrttejä tai juustoraastetta

Vaivaa taikina, anna levätä liinan alla kun käyt kävelyllä. Vaivaa uudelleen, anna nousta lämpimässä paikassa (jos hostellissa on pyykinpesuhuone ja siellä kuivuri, sen luona on yleensä lämmintä, mutta taikinan pitäisi nousta pöydälläkin) ainakin parin teekupillisen ajan. Leivo leiväksi ja paista kevyesti voidellusta uunivuoassa tai pellillä jos löydät leivinpaperia, 200C noin 35-40 minuuttia. Älä unohdu tekemään muuta kun leipä on uunissa. Nauti parhaat palat uunilämpimänä teen kanssa.

Tästä tuli vahvasti mieleen äidin leipomat grahamsämpylät, kun oltiin pieniä. Ehdottomasti parhaimmillaan tuoreena, mutta menee kyllä myös voileipinä.

Suuren osan ajasta olen kuitenkin syönyt lounaaksi salaattia, ja jotain vähän tukevampaa sen kanssa.

Lounassalaatti makedonialaisen mallin mukaan

1 tomaatti

pätkä kurkkua

vähän punasipulia

fetaa

salaattikastiketta tai öljyä ja mustapippuria

Pilko kaikki ainekset pieneksi ja sekoita kulhossa. Nauti auringonpaisteisella terassilla, jälkiruoaksi mieluiten hedelmiä.

Salaatti ja kaksi munaa, osa 1...

...ja 2.

Kurkku loppui, leipää ja juustoa löytyi.

Iltaisin olen pyrkinyt syömään lämmintä ruokaa, mutta yleensä kokannut vähintään pariksi illaksi kerralla. Yksikertainen pasta bolognese on tavallisin hostellikeittiöissä nähtävä ruoka, mutta mä sorruin siihen vain kerran: valitettavasti en kuitenkaan ole tullut kuvanneeksi ainuttakaan kasviskastikettani, joten lihaohjeella on nyt mentävä. Punainen curry kookosmaidossa puolestaan oli naudanlihaversiona yksi pomoni Brentin sukellusmökkiklassikoista, mutta itse kokisin kumaran ja kikherneiden sopivan kastikkeeseen melkeinpä paremmin. Kumarahan on maorinimi makeille perunoille, joita löytyy useampaa tyyppiä: oranssi versio on hyvin samanlainen kuin bataatti, ellei suorastaan sama kasvi.

Pastaa ja tomaattikastiketta kuten kaikki sen tekevät

400 g jauhelihaa

2 prk tomaattimurskaa tai 1 prk valmista tomaattikastiketta

1 sipuli

1 paprika

pari valkosipulinkynttä

mustapippuria

suolaa

basilikaa tai välimeren yrttejä

chilikastiketta maun mukaan

Ruskista jauheliha pannulla, pilko vihannekset ja kypsennä ne lihan seassa. Lisää tomaattimurska ja mausteet, hauduta. Keitä seuraksi pastaa ja nauti juustoraasteen kanssa, jos mahdollista.

Kasvisversioon laittaisin pienen kesäkurpitsan (ne on kaikki tosi pieniä täällä), 6-10 herkkusientä, purkin hapankermaa ja korvaisin toisen tomaattimurskan valkoisilla pavuilla tomaattikastikkeessa. Nam nam. Toisaalta lihansyönti ei tunnu niin kovin pahalta täällä, kun lampaat ja lehmät lähtökohtaisesti laiduntavat vuoden ympäri loputtomilla niityillä. Possua tai kanaa en ihan niin herkästi ehkä söisi, ja vaikka herkullisia isopeuroja (eli saksanhirviä) lojuu laitumilla pitkin maata, niiden liha taidetaan enimmäkseen laivata täältä kauas pois, kivoina kuutioina, joissa kotomaassa lukee päällä "riistakäristys".

Tästä jauhelihamäärästä riitti neljäksi ateriaksi, mikä alkoi jo vähän kyllästyttää.

Punaista currya kookosmaidolla (tai miksei kookoskermalla, jos huvittaa)

puoli purkkia punaista currytahnaa, tai maun mukaan

1 prk kookosmaitoa tai -kermaa

1 iso tai 2 pientä kumaraa

1 sipuli

6-10 herkkusientä

1 prk kikherneitä

valkosipulia maun mukaan

Kuutioi kumara ja kypsennä pannulla, mieluiten kannen alla. Pilko muut vihannekset ja lisää ne pannulle kypsymään. Lisää currytahna, huuhdotut kikherneet ja kookosmaito, anna kiehua hiljalleen. Keitä seuraksi riisiä, tumma riisi on parasta mutta mikä vaan käy jos sitä löytyy. Riisin puutteessa ruoan voi nauttia myös pikanuudeleiden kanssa, hyvää se on niinkin.

Ruokaviininä tällä kertaa gisbornelainen chardonney, joka upposi varsin kohtuullisesti yllätystulisen curryn kanssa. Jos ei ole tulisen ruoan suuri ystävä, kannattaa ehkä annostella uudenmerkkistä currytahnaa aluksi vähän varovasti.

Huomiohakuiset porkkanaletut

2 dl maitoa

1-2 dl jauhoja (alunperin korppujauhoja, jotka voi korvata niillä jauhoilla tai leseillä, joita löytyy)

3 keskikokoista porkkanaa

3 munaa (vähempikin ehkä riittää)

0,5 dl sulatettua voita

2 tl suolaa

2 tl valkopippuria

1 tl (tai enemmän) jauhettua muskottipähkinää

voita tai öljyä paistamiseen

Laita jauhot maitoon turpoamaan, raasta kuoritut porkkanat ja sulata voi. Sotke kaikki loput ainekset taikinaksi. Paista kuumalla pannulla tai ahneuksissasi kahdella samaan aikaan, muista laittaa liesituuletin täysille ja avata ikkunat. Kolme pientä lettusta/pannu on järkevä määrä. Syö seisaaltasi paistamisen lomassa ja vastaa kärsivällisesti ihmettelijöiden kysymyksiin siitä, mitä ihmettä oikein kokkaat. Halutessaan näiden kanssa voi nauttia myös hilloa tai fetaa, mutta mä syön yleensä sellaisenaan. Voissa paistetuista tulee herkullisempia, öljyssä taas kevyempiä.

Kahden pannun taktiikalla.

Mikäli haluat elävöittää reppureissauselämää kotikeittiössä, älä unohda kutsua paikalle koko joukkoa tuntemattomia ihmisiä varaamaan hellanlevyjä ja jättämään astiansa tiskaamatta - toisaalta hyvällä tuurilla joku ystävällinen sielu saattaa laittaa ruokaa sinullekin tai lahjoittaa koko joukon tarvikkeita seuraavaa ateriaa varten :)

Kiiltomatoja ja köyhiä ritareita

Pari viime päivää ovat sisältäneet turismielämyksiä ja bussimatkailua. Maanantaina matkustin Rotorualta pohjoiseen, pysähtyen Waitomon kiiltomatoluolissa ja lyhyesti Aucklandissa vaihtamassa bussia. Satoi vettä, ja kulutin melkein koko päivän luolastoseikkailuun: Waitomon lisäksi bussimatkat sujuivat rattoisasti jos kohta todellisuudesta irtautuneesti WH Questin parissa. Kyllä 90-luvulla osattiin tehdä addiktoivia pelejä.

Stalagtiitit, stalagmiitit ja erityisesti lipuminen pimeydessä kiiltomatokaton alla oli aika mageeta. Itse luolissa ei saanut kuvata, tässä oppaamme katoaa takaisin luolan pimeyteen.

Waitomo sijaitsee paikallisen iwin (heimon) mailla, ja vaikka bisnestä tekeekin turismifirma, suurin osa luolan oppaista on paikallisia maoreita. Meidän oppaamme kertoi luolan "löytäjien" Tane Tinoraun ja Fred Macen olevan hänen isoisoisoisänsä ja -enonsa. Oppaat kokevat olevansa kaitanga, luolien varjelijoita.

Illalla saavuin Whangareihin, ja hetken odottelun jälkeen sain bussiasemalta kyydin Whangarei Falls Holiday Parkiin. Pieni leirintäalueen ja hostellin yhdistelmä oli sympaattinen ja omistajatar erinomaisen mukava ja avulias. Ruokailutilaa oli vain ulkona, mutta Northlandin ilta oli onneksi riittävän lämmin pihalla syömiseen. Lisäpisteitä ilmaisesta netistä (vaikka sitä saikin vain rajallisen määrän), miellyttävän kovasta patjasta ja kuumakylpyaltaasta, joka pääsi hyvään käyttöön sukelluspäivän jälkeen.

Whangarei Falls Holiday Park aamulla.

Itse putoukset sijaitsivat parinsadan metrin päässä.

Eilen oli ohjelmassa sukellusretki Jacques Cousteaunkin suosittelemille Poor Knights -saarille. Eikä muuten suositellut turhaan, sillä sukelluspäivä oli ihan mahtava. Sää oli aurinkoinen, mutta vaikka oli tyyntä, merellä velloi sen verran ettei lainkaan harmittanut, että olin varmuuden vuoksi ottanut matkapahoinvointipillerin aamiaiseni kanssa. Dive! Tutukakan iso tukialus Calypso ei ollut edes puolillaan, joten tilaa riitti hyvin, henkilökunta jaksoi olla innostunutta ja briiffit sekä informatiivisia että hauskoja. Middle Arch ja Blue Mao Mao Arch olivat molemmat hienoja sukelluspaikkoja, paljon kaloja, kelppimetsää ja kevyttä vellontaa kaariholvien ja luolien holleilla. Kaiken kaikkiaan tosi mainio päivä.

Calypso.

Poor Knights Islands on luonnonsuojelualuetta, jossa maihinnousu on kielletty. Saaret ovat harvoja paikkoja Uudessa-Seelannissa, joissa haitallisia tuontinisäkkäitä kuten koiria tai rottia ei ole koskaan elänyt.

Jemmarausku.

Demoiselleja ja snapper vastavalossa.

Demoiselleja riitti.

Ne tulee päin!

Melko hilpeä nudi, eikun siis vapaakiduskotilo.

Possukaloja (red pigfish).

Tänään aamulla jatkoin Paihialle, ja tänne olisi tarkoitukseni juurtua seuraavaksi viikoksi. Vielä en ole nähnyt kylää supermarkettia enempää, mutta kunhan saan pyykit koneesta, täytyy lähteä tutustumaan. Uusi kotini, Seabeds-hostelli, vaikuttaa luksus-maineensa veroiselta: nättiä, siistiä, ja bonuksena kissanpentuja! Todennäköisesti varsin pyykkäyspainotteinen wwooffausurani täällä alkaa huomenna, ja jatkunee toivottavasti ja todennäköisesti tämän viimeisen Uuden-Seelannin viikkoni ajan. Epäilenpä, että saatan viihtyä :) 

Seabeds.

Keittiö.

Näkymä terassilta.

Koska hostelli on tällä hetkellä tupaten täynnä, jouduin väliaikaisesti lomalla olevan managerin makkariin. Kyllä nyt harmittaa.

Bongaa kisu.

Sybil lähettää terveisiä: "njmkkkkkhjjjjjjjjjjjjjjjjjl,kjjjjjjjjjjjn". Sylit on tehty kissoja eikä läppäreitä varten.

Kylässä Hobittilassa

Tänään aloitin Pohjoissaaren kiertueeni virallisen suosituimpien turistikohteiden osuuden bussiretkellä Hobbitoniin. The Shire(tm) rakennettiin ennen Hobitti-leffojen kuvaamista lammasfarmille, johon oli pystytetty väliaikainen Kontu-proppi jo TSH-leffojen kuvausaikaan. Nykyinen hobittikylä on rakennettu kestämään turistikierroksia seuraavat vuosikymmenet.

Krääsäkaupassa handlattiin tuotteistaminen.

Retki Hobbitoniin on kallis, lähtökohtaisesti 110$ eli noin 66€ Rotorualta käsin - jos suoriutuu farmille asti omin neuvoin, pääsee vähän halvemmalla. Joka tapauksessa kylään pääsee tutustumaan vain opastetulla kierroksella, eikä koloihin pääse sisään. Eikä siellä sisällä mitään olisikaan, sillä leffojen sisäkohtaukset on kuvattu studiolla Wellingtonissa. Kaikesta huolimatta ei yhtään harmittanut, että menin: kuski kertoi hauskoja paikallis- ja leffa-anekdootteja melkein koko tunnin menomatkan, ja aurinkoinen sää oli mitä parhain hobitinkolojen kuvaamiseen. Jos hymyilyttää koko ajan, ei voi olla huono retki? :)

Onkohan Bilbo kotona?

Ehkä vaikuttavinta Hobbitonissa, yleisen fiilisen lisäksi, olivat kuuden palkatun puutarhurin laatimat istutukset ja niiden yksityiskohdat. Että osaakin olla somaa! Vaikuttava oli myös Vihreän lohikäärmeen majatalo, jonne kierros päättyi. Ilmainen juoma kuului kierroksen hintaan, ja pakko myöntää, että kylmä siideri maistui todella hyvältä. Sen juominen tosin johti armottomaan unetukseen, joka puolestaan on tuottanut retken jälkeen erinomaisen leppoisan sunnuntai-iltapäivän puistoissa kuljeskellen ja järven rannalla joutsenia katsomassa istuen. Mutta ehkä ei ole väärin vähän lötköillä, että jaksaa taas huomenna istua bussissa koko päivän? Ja mennä katsomaan kiiltomatoluolia!

Myös Vihreän lohikäärmeen yksityiskohdat olivat vaikuttavia.

Juustopulla! Edellisestä onkin jo vaikka kuinka kauan, öö, viisi päivää! Tämä ei kyllä ihan pärjännyt Lynnen leipomille, mutta herkkusiideri ja ympäristö korvasivat sen runsain mitoin :)