Everything is better with a nice cup of tea

Toinen kolmen päivän reissu Lermontov Lodgelle takana, ja elämä alkaa muutenkin asettua uomiinsa. Tällä kertaa meillä oli asiakkaina vain kaksi luokitettua sukeltajaa, joista toinen oli Uuden-Seelannin ainoa luolasukelluskouluttaja, ja joista molemmat olivat sukeltaneet Mikhail Lermontovilla todella monta kertaa. Ensireaktioni GUE-sukeltajiin, jotka illalla saavuttuaan nauttivat itse mukanaan tuomaansa kofeiinitonta teetä, oli vähän hämmentynyt - mutta onneksi Jamie ja Mel osoittautuivat mainioiksi tyypeiksi, joilta eivät sukellustarinat ihan heti loppuneet kesken :)

Brent ajaa venettä. Perspektiivi vino, koska aaltoja.

Kun asiakkaat olivat tekemistensä suhteen hyvinkin omavaraisia, Brentillä riitti aikaa kierrättää mua ja Mattia hylyllä. Teimme ohjausnarunkäyttöharjoituksia (Mattin hylky-spessukurssin vika sukellus), kävimme Bolshoi-loungessa, Nevski-baarissa, ohjaamossa ja promenade-kannella. Hylyn ulkopuolella käytiin jo tutuksi tulleen paapuurin puoleisen kyljen (hylyn matalin kohta, johon laskeutumisköysi on kiinnitetty) lisäksi katsomassa potkuria, ankkuriköyttä ja aluksen kyljessä olevaa, uppoamisen aiheuttanutta repeämää. Lisäksi laskettiin ilmankulutusta, ja tuon sukelluskerran perusteella mun ilmankulutus pinnalla (SAC, surface air consumption) olisi noin 14 l/min. Bonuksena mulla on nyt riittävästi painoja, joten enää ei tarvinnut kokea kiusallisia hallitsemattomia nousuja. Joskus yksinkertaiset ratkaisut on parhaita: jos tuntuu, ettei ole riittävästi painoja, ota lisää. Jos regulaattori ei paineistu, kyse voi olla siitä, että olet vahingossa ottanut tyhjän pullon. PADIkin opettaa, että ongelmanratkaisun tärkein kohta on se, että selvittää, mikä oikeastaan on se ongelma.

Ei-ihan-paras otos Mattista keulassa.

Sukeltamisen ohella opettelin ilmatäyttöjä ja veneen kanssa auttamista, mutten vielä joutunut niistä suurempaan vastuuseen. Tuntuu aika etuoikeutetulta voida tehdä tällainen reissu ja maksaa sekä siitä että DM-koulutuksestani lähinnä auttamalla ruoanlaitossa, tiskaamalla ja siivoamalla, mutta sellainen diili meillä on. Ei niin, että vastustaisin, päinvastoin - olen vain vähän hämmentynyt muutamien tapaamieni uusseelantilaisten ystävällisyydestä, luottavaisuudesta ja haluttomuudesta pyrkiä hyötymään toisista ihmisistä mahdollisimman paljon. Aika mukavaa sakkia :)

Port Gore mereltä päin. Lermontov Lodge sijaitsee aika tarkkaan keskellä kuvaa. Vedessä näkyvät poijut ovat simpukankasvatusasemaa.

Olen myös oppinut, että aina tilaisuuden tullen juodaan mukava kupillinen teetä, koska kaikki nyt vaan on mukavampaa teekupillisen äärellä. Niin kuin sukellusbriiffaaminen: asiakkaat kuuntelevat paljon paremmin pöydän ja kartan ääressä teekupillisen kera kuin heiluvassa veneessä epämukavassa sukelluspuvussa. Brent onkin vuosien varrella muokannut bisnes-ideaansa yhä mukavampaan suuntaan - mieluummin 24 tunnin retkiä, joissa yövytään mökillä ja käytetään sitä muutenkin tukikohtana sukellusten ohessa, kuin kiireisiä päiväretkiä veneellä tai autolla. Lopputuloksena on systeemi, jossa kamat pakataan mökillä veneeseen, joka vedetään traktorilla rantaan, josta on enää 10 minuutin ajo hylylle. Edes mä en tarvitse pahoinvointilääkkeitä moiseen.

Valitettavasti tuollaisia pidempiä reissuja ei toistaiseksi ole enää näköpiirissä, ja täksi viikoksi on muutenkin luvassa löysempää: vain pari teoriatuntia, ehkä joku sukellusretki lähiseudulle, tai jos asiakkaita ilmaantuu, niin mitä ne sitten haluavatkin tehdä. Totuttelen elämään Pictonissa, luen teoriakirjoja ja huomenna alkavat ilmaiseen asumiseen oikeuttavat velvollisuuteni hostellin vastaanottotiskin lounassijaisena. Odotan jännityksellä... :)