...ja aion uida suoraan naamallesi!
Sininen turska (Parapercis colias) ei ole mitään sukua turskalle (Gadus morhua), vaan kyseessä on yksinomaan Uuden-Seelannin vesissä elelevä kala. Se lienee saanut englanninkielisen nimensä pohjoisen vastineensa mukaan, koska kyseessä on valkolihainen saaliskala, josta on hyvä tehdä paneroitu filee sanomalehtipaperiin käärittäväksi. Koska itseltäni paikalliset fish'n'chips -annokset ovat vielä toistaiseksi maistamatta, en osaa sanoa mausta mitään. Kehuvat hyväksi. Säädökset sinisten turskien kalastamiselle ovat tiukat, vain 30-35-senttiset yksilöt saa pitää ja maksimipäiväsaalis Marlborough Soundsin alueella on kaksi turskaa per kalastaja - tämä koskee myös jo aiemmin päivän aikana syötyjä kaloja ja sellaisia, jotka on pyydystetty aiemmin tai muualla. Ilmeisesti turskakanta oli välissä jo aika heikoilla, mutta pärjäilee nykyään kohtuuhyvin.
Ylläolevat kuvat (ja aika monta muuta, joissa ei alunperin ollenkaan ollut tarkoitus kuvata turskaa) on otettu Double Covessa, jossa sijaitsevalla kalastuskieltoalueella elelevät siniset turskat, spottyt ja keltasilmäkeltit (yellow-eyed mullet) eivät pelkää mitään. Ainakaan sukeltajaa, joka lähestyy niitä kissanruokapurkki kädessä. Kyseessä onkin Brentin suosima matalavetinen ja helppo sukelluskohde, johon viedä päiväretkelle tulleet sukeltajat. Kalojen (tai minkä tahansa villieläinten) ruokkiminen turistien viihdyttämiseksi on vähän kaksipiippuinen juttu, mutta Double Covessa pienimuotoista ruokintaa on harjoitettu jo vuosikymmeniä. Eivätkä sen seuraukset ilmeisesti ole kovin vakavia, ainakaan suhteessa esimerkiksi haiden ruokintaan häkkisukellusturismin yhteydessä - mikä siis johtaa helposti siihen, että hait assosioivat lähestyvän veneen ja sieltä tulevat sukeltajat ruokaan, olivat ne sitten häkissä tai eivät.
Itse koen häpeilemätöntä riemua saadessani ruokkia villiintyviä kalaparvia, vaikka jossain kohtaa niiden sinnikkyys pyöriä ympärillä koko sukelluksen ajan alkaakin vähän häiritä. Keskittymistä taannoin tehtyihin etsintä ja nosto -harjoituksiin jatkuvasti narukerää näykkinyt turskaseurue hieman haittaisi, mutta toisaalta lisäsi myös homman hauskuutta. Muita Double Coven asukkaita ovat muun muassa taannoin jo blogissa nähty naamioitujarapu, tarkemmin tunnistamaton ankerias ja erinäiset vapaakiduskotilot (nudi branch), jotka ovat pieniä merietanoita.
Tämä on ensimmäinen kerta, kun tutustuin termiin vapaakiduskotilo. Aina oppii uutta.
Huomenna edessä toistaiseksi viimeiset dyykit näissä vesissä, luvassa vielä pari OWD-kurssisukellusta juurikin tuolla kalareservaatissa ja Koi-hylyllä. Maanantaiaamuna onkin sitten aika pakata reppu ja ottaa suunnaksi (toivottavasti) aurinkoinen Nelson.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti