Pinnan alla: Teoreettista lukemistoa

Sain vihdoin Encyclopedia of Recreational Divingin luettua. Vihdoin, koska aloituksesta on varmasti yli kuukausi: nopeimmillani olen lukenut enimmillään kolmisenkymmentä sivua päivässä, välillä vain pari, ja jos on ollut liikaa muuta tekemistä, en ole opiskellut ollenkaan. Kyseessähän on siis Padin DM-paketin mukana tuleva useimpia sukeltamisen osa-alueita käsittelevä perusteos, josta löytyy infoa aaltojen synnystä dekompressiomallien historiaan. Suunnilleen samat asiat löytyvät suppeammin käsiteltyinä myös Divemaster-manuaalista, jonka luinkin ensin, alleviivaten kiltisti pääkohdat kunnon Padi-tyyliin, ja vastaillen kappaleiden lopussa oleviin kysymyksiin. Lisäksi pääkohdat monesta aihepiiristä on käsitelty myös Brentin mulle pitämillä teoriatunneilla, ja paljon on kertausta aiemmin suoritetuilta sukelluskursseilta. Miksi sitten tuntuu, etten vieläkään muista puoliakaan käsitellyistä sisällöistä?

Ensinnäkin kyseessä ovat aihepiirit, joita olen enemmän tai vähemmän aktiivisesti laiminlyönyt sitten lukion (tai jos rehellisiä ollaan, niin jo lukiossa, terveisin nimimerkki 14 kurssia historiaa): fysiikka, kemia, maantiede ja ihmisen fysiologia. Monet sellaisetkin asiat, jotka kuulostavat etäisesti tutuilta, olen toki aiemmin oppinut suomeksi, ja välillä yksinkertaisesti hukkaan aiheeseen liittyvän englanninkielisen sanaston. Suurimmat ongelmat, kuinka suuriksi sitten lopulta osoittautuvatkaan, liittyvät kuitenkin omaan oppimisen tapaani ja toisaalta tavoiteltuun tasoon. Mä olen vuosien varrella oppinut, että opin kaikkein parhaiten, jos selitän jonkun asian jollekulle muulle, joko suullisesti tai kirjallisesti. Parhaaseen oppimistulokseen oltaisiin siis päästy, jos olisin jaksanut kirjoittaa edes muutamasta merkittävimmästä aihekokonaisuudesta jonkun yhteenvedon tänne blogiin - lähipäivinä edessä olevan kokeen kannalta tämä on nyt vaan vähän liian myöhäistä.

Tyypillinen lukuympäristö.

Kaikkein olennaisin tekijä lienee kuitenkin tavoiteltu tietämyksen taso. Kun tavoitteena on sukeltamiseen liittyvän teorian kattava ymmärtäminen, humanistelle tyypillinen detaljeja karttava yleiskuva aiheesta ei riitä. Kun asiakas kysyy jotain seikkaa, on todella kiusallista kun tiedän, että mun pitäisi tietää vastaus, mutten tiedä. Tässä siis yksi muutama sellainen kysymys, joihin olisin todella halunnut osata vastata. Vastaus on varmasti asiantuntijanäkökulmasta varsin yksinkertaistettu, mutta perustuu parhaaseen mun saatavillani olevaan tietoon (eli Encyclopediaan). Joku viisaampi voi mieluusti myös korjata, jos olen vetänyt liikaa mutkia suoriksi...

Miksi saastuneen ilman hengittäminen sylinteristä on vaarallista sukeltaessa, muttei välttämättä pinnalla?

Saastuneella ilmalla tarkoitetaan tässä siis sylinteriä, johon on täytön yhteydessä päässyt epäpuhtauksia, tyypillisesti laivakompressorin ilmanottoon on joutunut aluksen pakokaasua ja siten häkää (hiilimonoksidia, CO). Häkä on vaarallista, koska se sitoutuu hemoglobiinin kanssa 200-kertaa tehokkaammin kuin happi, muttei vapaudu takaisin kiertoon ollenkaan niin helposti. Hemoglobiinimolekyyli, johon on sitoutunut häkää, ei enää kykene kuljettamaan happea, joten suurempi altistus johtaa elimistön hapenpuutteeseen, joka on erityisen vaarallista aivoille. Häkämyrkytyksen oireita ovat huimaus, päänsärky, sekavuus ja näkökentän kaventuminen.

Kuvan hylje ei liity tapaukseen.

Häkä on siis vaarallista myös pinnalla, jos sitä hengittää suuria määriä - mutta yleensä kompressoriin ja sitä myöten sukellustankkiin eksyy vain melko pieni määrä pakokaasua, joka pinnalla hengitettäessä ei olisi myrkyllistä. Veden alla sukeltaja altistuu kuitenkin kovemmalle paineelle (lisätään yksi ilmakehä per 10 metriä), mikä muuttaa tilanteen. Kaasuseoksen (kuten ilman, saastuneen tai ei) osana kukin kaasu toimii paineen alla ikään kuin se olisi seoksen ainoa kaasu, itsenäisesti muista (tätä kutsutaan Daltonin osapainelaiksi). Paineen alaisena kaasun osapaine nousee: jos hapen osuus ilmassa on yksinkertaistetusti 21%, on sen osapaine meren pinnalla .21 ilmakehää (ata), mutta 10 metrin syvyydessä jo .42 ilmakehää. Niinpä jos hengitysilmassa on hiilimonoksidia vaikkapa vain 0,5% eli sen osapaine on meren pinnalla vain .005 bar/ata, nousee osapaine esimerkiksi 40 metriin sukeltaessa jo 0.25 bar/ataan, mikä vastaisi pinnalla myrkyllistä 2,5% häkää hengitysilmassa. Sylinterin ilma on samaa kuin ennenkin, mutta kaasun osapaineen noustessa sen vaikutuksen sukeltajaan muuttuvat.

Sukeltaessa tilanne on kuitenkin vielä monimutkaisempi, sillä syvemmälle mentäessa myös hapen osapaine nousee samassa suhteessa, ja plasma kykenee hiilimonoksidin varaamista hemoglobiinimolekyyleistä huolimatta kuljettamaan kudoksiin enemmän happea kuin pinnalla. Niinpä oireet eivät välttämättä ilmene heti myrkytystilan alkaessa, vaan mahdollisesti vasta nousun yhteydessä, kun osapaineen laskiessa veri ei enää kykenekään kuljettamaan kudoksille tarpeeksi happea. Pahimmassa tapuksessa sukeltaja menettää tajuntansa varoituksetta.

Kuvan kissalla ei myöskään ole häkämyrkytyksen kanssa mitään tekemistä. Yleisesti ottaen Smudge kuitenkin paheksuu kaikkea ja kaikkia, oletettavasti siis myös epäpuhtaita ilmatäyttöjä.

Käytännössä olen törmännyt saastuneeseen muutaman kerran liveaboard-aluksilla, ja sen uhriksi joutuneet ovat onneksi kärsineet lähinnä pahoinvoinnista ja päänsärystä. Useimmat ovat myös väittäneet maistaneensa ilmassa alunperinkin jotain vähän outoa (vaikka häkä onkin hajutonta ja mautonta, dieselmoottorin pakokaasu kokonaisuudessaan ei), ja jos sylinterin ilma maistuu yhtään pahalta, yksinkertainen sääntö onkin jättää kyseinen sylinteri käyttämättä. Sukelluspulloja liikkeissä täytettäessä huonoa ilmaa ei pitäisi kompressoriin juuri koskaan joutuakaan. Myös tukialusten kompressoreissa toki pitäisi olla filtterit, mutta siitä huolimatta näitä silti joskus sattuu.

Esimerkkejä olisi muutama muukin, mutta olen jo ehtinyt autuaasti unohtaa ne. Täytyy toivoa, että toisto ja käytäntöön soveltaminen auttavat omaksumaan monimutkaisemmilta tuntuvia juttuja - ja että nyt päähän olisi jäänyt sen verran paljon tavaraa, että teoriakokeesta selvitään kunnialla. Tarkoitus olisi tehdä se oletettavasti ylihuomenna Lermontov Lodgella, jonne lähteminen on taas huomenna edessä. Viime viikko oli kiireinen lähinnä täällä Pictonissa, ja mökillä käytiin vain päivän verran opastamassa superrikkaita amerikkalaisia, jotka sukelsivat omalta huvijahdiltaan. Näkkärit olivat silloin edeltävän viikonlopun myrskyjen jäljiltä aika huonot, toivon mukaan nyt vähän paremmat, sillä haaveilisin ottavani vihdoin hylystä edes jonkun kunnollisen kuvan. Samalla pitäisi tosin myös piirrellä vähän karttaa ja ehkä suorittaa vielä joku divemasterista puuttuva skenaario - ja tämä kaikki märkkärillä, kun onnistuin halkaisemaan kuivikseni kaulamansetin. Toivon mukaan mansetinvaihto Aucklandissa sujuu ongelmitta, ja saan puvun ajoissa takaisin ennen huhtikuun jälkipuolen sukelluskeikkoja...

Huvijahti Big Blue ja sumuinen Port Gore. Lermontov Lodge vasemmalla mittakaavana, tosin perspektiivi täytyy ehkä ottaa huomioon.

Sanokaa mitä sanotte, mun mielestä oma helikopteri laivan katolla on vähän yliampuvaa :P

Jälleen yksi kierros uusia wwoofereita hostellilla on käynnissä, tällä kertaa kaikki muut puhuvat saksaa paitsi mä ja täällä vielä muakin pidempään oleskellut amerikkalaispoitsu. Eilisten allastreenien jälkeen koin kamanvaihdon parihengittäen ja huomattavasti vähemmän stressaavan 15 minuutin kellunnan suoritettuani keskeisesti ansainneeni tarjolla olleet herkullisen kotitekoisen hampurilaisen ja pari lasia viiniä, kun ystävälliset germaaniset hostellitoverini olivat reippaasti grilli-illan organisoineet. Mukavat ihmiset eivät siis vieläkään Uudesta-Seelannista lopu kesken :)