lauantai 18. tammikuuta 2014

Ensikosketus Bangkokin protesteihin

Välttäkää mielenosoitusalueita, sanoo Suomen ulkoministeriö. Vähän on kuitenkin vaikeaa se, jos mielenosoitus sattuu ympäröimään sitä juna-asemaa, jossa pitää jäädä pois. Onneksi meininki täällä on kuitenkin varsin iloluontoista pikemminkin kuin mitenkään vihaista - varsinkin päivemmällä tunnelma Sukhumvit-kadulla oli kuin ulkoilmakonsertissa live-esiintyjineen kaikkineen. Missään vaiheessa ei ollut mitenkään uhattu olo. Bangkok Post -lehden mukaan jotain hyökkäyksiä mielenosoittajia vastaan on kuitenkin tehty, ja illalla näin tiesulkua vartioivien tyyppien tarkastavan sisäänkävelijöiden kasseja. Joka puolella on jengiä Bangkok Shutdown -paidoissa, Thaimaan sini-puna-valkoisia nauhoja hiuksissa, kaulassa tai ranteessa, bongasinpa Thai-lippu -korviksetkin yhdellä muuten väriä tunnustamattomalla tytöllä. Myös länkkärit ostavat mielenosoituskrääsää matkamuistoiksi. Osa mielenosoittajista ilmeisesti yöpyy teltoissa vallatuilla alueilla, joilta löytyy myös vessabusseja ja ambulansseja, osa väestä taas kai tulee paikalle nimenomaan pitämään protestia yllä yöllä.

Sukhumvit-kadun blokki.

Mielenosoituskrääsää myydään joka puolella.

Kirjoitan tätä Bodega-hostellin terassibaarissa, pimeässä sohvannurkassa, hostellin kissan tarkan valvovan silmän alla. Ihan just on pakko taapertaa kolme kerrosta ylös dormiin, matkustuspäivä väsyttää armottomasti. Vetkuttelin aamulla Karon kämpillä Chalongissa niin pitkään kuin mahdollista, koska kyseessä oli mahdollisesti viimeinen todella yksityinen hetkeni vähään aikaan - ainakin toistaiseksi tulevaisuudensuunnitelmissa on mahdollisimman halpa majoitus tästä eteenpäin, ja se tarkoittaa hyvin todennäköisesti hostellien dormeja ja jaettuja kylppäreitä. Katsotaan, miten pää kestää - en lähtökohtaisesti ole valtavan small talk -sosiaalinen tai siten myöskään hyvä tutustumaan ihmisiin kovin nopealla aikataululla. Kohtuullisen hyvin tosin myös viihdyn yksikseni, hiljainen suomalainen mussa nostaa tuntemattomien seurassa vahvasti päätään. Täytyy varmaan muuttaa tapojaan sitten, jos alkaa tuntea olonsa liian yksinäiseksi.

Bangkok by night.

Kissa on nostettu pöydälle.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti