Jo ennen lentojen tai hotellin varaamista varasimme neljän päivän liveboard-sukellusreissun Similanin luonnonpuistoon jonkun matkan päähän Phuketista. Pidemmällekin retkelle olisi voinut lähteä, koska laivaelämä on ehkä paras mahdollinen tapa viettää lomaa: sukellusta, syömistä, junapeliä, lepäilyä, sukellusta, syömistä... Eikä kukaan yritä myydä mitään, jos ei nyt lasketa sitä, että nitroxista (happirikastetusta ilmasta) ja limuista pitää maksaa extraa.
Chalong Sea Sportin tukialus M/S Blue Star vetää parikymmentä asiakasta, ja vielä 6 sukellusopasta sekä saman verran thaimaalaista venehenkilökuntaa. Fasiliteetit ovat aika hyvät, vielä voisi olla joku pehmeillä penkeillä ja selkänojilla varustettu lisähengailutila, mutta muuten on aika vähän valittamista. Ruoka on jees, henkilökunta mukavaa, jopa vanha viholliseni ilmastointi hytissä aika siedettävä. Aamut ovat varhaisia, mutta niin ovat kyllä illatkin - tätä kirjoittaessa kello on vähän yli kahdeksan illalla, ja uni painaa jo silmiä. Keittiö sijaitsee sukelluskannen vieressä, joten pukiessaan voi haistella aamiaispekonia ja arvailla, onko päivällisruoassa paljonkin valkosipulia (on). Reissussa mukana on parikin Suomesta tuttua sankaria, joten seurasta ei ole ollut puutetta, tasosta en sano mitään. Hakkis johtaa radanrakennustilastoja kirkkaasti.
Jukka, Hakkis ja Karo ruokailukannella (Kuvat: J. Sahramaa 2014)
Similanin saariryhmä on suurelta osin luonnonpuistoa, mistä huolimatta koralli on täällä ilmeisesti lähinnä vesien lämpenemisen takia aika huonossa kunnossa. Kaloja on silti riittänyt, erikoisimpana bongauksena parimetrinen white tip -hai ja Sea Chart I -hylyllä reippaasti esiintynyt show off -valashai. Läheltä uiva, yli nelimetrinen hai on muuten aikamoinen kokemus! Richelieu Rockilla näimme myös jokseenkin levottomia parittelevia seepioita ja aiemmin reissun mittaan myös kilpikonnia. Veden alta on myös jokunen vaihtelevantasoinen kuva, mutta niitä pääsen ihmettelemään vasta kun löydän jostain piuhan, jolla kameran muistikortin saa kiinni pädiin.
Reissunjohtaja Darren valmistelee sukellusbriiffiä.
Olin tätä ennen sukeltanut märkkärillä kerran (Makedoniassa), nyt käytössä on ollut koko ajan lyhytlahkeinen ja -hihainen vuokramärkkäri, umpikantaräpylät ja 5 kg painoja. Se on tässä 28 asteen vedessä ollut enimmäkseen ihan riittävästi, vaikka virtauspaikoissa riutan lähellä uiminen jännittää enemmän kuin käsivarret ja sääret peitettyinä. Yksi saksalainen sukeltaja poltti tälläkin reissulla kätensä merivuokkoon, ja se ei ole mitenkään kivutonta hommaa. Mä olen saanut meduusan jostain syystä nimenomaan molempiin polvitaipeisiini, ja sekin kirveltää ihan tarpeeksi. Muuten merieläimistä on käynyt päälle vain putsaajakala, jonka yritykset poistaa rupia sääristäni nipistivät hieman.
Sukellusten välissä vierailtiin parina ekana päivänä myös biitseillä, mistä todisteena seuraavat kuvat:
Ihanat pojat rannalla. Vähän pelotti, että saadaan viereisiltä venäläisiltä turpiin, kun parodioitiin niiden poseerauksia.
Minä Tarzan, missä Jane? (Kuva: J. Seppänen 2014)
Ei saa jahdata poo-kaita.
Mutta missä on poo-kai? (Ja ennen kaikkea, MIKÄ on poo-kai?)
Tätä kirjoittaessa reissu alkaa olla loppupuolella, ja edessä on yksi päivä hengailua Lauran kanssa Patongin suunnalla, ja sitten vielä kaksi päiväreissua Kon-Tiki Diversin paateilla. Sen jälkeen pojat alkavatkin jo palailla kotimaahan, mutta mun seikkailuni Thaimaassa jatkuvat vielä jokusen päivän.
Laivareissun lopuksi kukin sai sandaalinsa takaisin, laivalla kenkiä ei käytetä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti