Phuket ja surulliset gibbonit

Reissun ensimmäiset päivät kuluivat Phuketin saarella. Matkustin ensimmäiseksi Chalongin kylään tapaamaan Karoa, ja vietin ensimmäisen yöni siellä. Jo ensimmäisenä iltana tutustuin kuitenkin myös Patong Beachin surullisenkuuluisaan yöelämään otettuani mopotaksikyydin tapaamaan jo kuukausia reissussa ollutta Lauraa ja tämän matkaopaskaveria Heidiä. Patong ja erityisesti sen pääbilekatu Bangla eivät ole mitään mukavia paikkoja: kalliita baareja täynnä länkkärituristeja, huumattuja hitaita loreja ja liskoja tarjolla valokuvattavaksi, joka puolella joku tahtoo myydä jotakin eikä seksiturismia turhaan piilotella. Vähän kuin Hurghada Egyptissä, paitsi että naisena saa Thaimaassa olla vähän enemmän rauhassa. Suosikkipaikoiksi muodostuivat nopeasti rantakadulta lähtevät sivukujat, joissa oli vähän rauhallisempia ruokapaikkoja, ja itse ranta, joka pimeällä oli suhteellisen rauhallinen ja pääsi kastelemaan jalkansa lämpimään mereen. Iltadrinkillä irkkubaarissa tuli koko kadunpätkän kattava sähkökatko, jotka Lauran mukaan ovat täällä varsin tavallisia. Sähkötöiden tilaa katsellessa en sinänsä ihmettele.

Toisena päivänä vietin hidasta aamua Chalongissa töihin jo aamusta kiiruhtaneen Karon kanssa lounastaen, ja odottelin poikien laskeutumista. Saatuani vihdoin viestin saapumisesta pakkasin kaikki kimpsuni ja kampsuni mopotaksiin, ja suuntasin takaisin kohti Patongia, josta hotellimme oli varattu. Kesken matkan alkoi sataa kaatamalla, joten nyt on sitäkin sitten kokeiltu, että istuu rinkka selässä mopon kyydissä kaatosateessa. Mopotaksit eivät ehkä sovi heikkohermoisille, mutta ovat sinänsä hyvin käteviä, koska pystyvät ruuhkassakin puikkelehtimaan seisovan liikenteen seassa. Lisäksi ne ovat aavistuksen halvempia kuin tuktukit, vaikka koko Phuketin saari onkin Thaimaan mittapuulla huomattavan kallis ja erityisesti taksipalvelut hintamafiassa keskenään.

Tuktukin kyydissä. (Kuvat: J. Sahramaa 2014)

Hotlamme Sansabai Pearl Resortel löytyi hetken sateessapyörimisen jälkeen, ja osoittautui varsin rähjäiseksi mutta sinänsä kuitenkin kelvolliseksi majapaikaksi kohokohtanaan amme ja lämmintä vettä tarjoava hana. Pojat olivat matkasta väsyneitä, ja ilta meni lähinnä ihmetellessä. Itse en meinannut millään saada unta, mitä turhan korkea tyyny (täällä on joka paikassa sellaisia) ja joko liian kylmällä oleva ilmastointi tai sen sammuttamisesta johtuva huoneen kuumeneminen eivät varsinaisesti ainakaan auttaneet. 

Aamulla kuitenkin ylös, lautasellinen kauden hedelmiä ja jääkahvi (joka pitää muistaa pyytää ilman sokeria kuten mehut ja hedelmäpirtelötkin, muuten ovat ällömakeita) naamaan ja vielä rähjäisen irkkubaariin (saa siideriä!) kautta liikkeelle. Laura oli onnistunut sopimaan meille tuk tuk -kyydin Bang Phaen vesiputoukselle, jossa sijaitsee myös Gibbon Rehabilition Center. Gibbonit ovat somia apinoita, joita salametsästäjät laittomasti tuottavat lemmikkieläinmarkkinoille tappaen yhtä poikasta hankittaessa yleensä koko sen perheen. Yksityisten lisäksi apinoita pitävät lemmikkeinä myös temppelit, ja niitä hankitaan myös baareihin, joissa ne opetetaan esimerkiksi polttamaan tupakkaa ja juomaan viinaa ymmärtämättömien asiakkaiden huviksi. Viimeistään pennun tullessa sukukypsäksi 5-6 vuoden iässä siitä tulee useimmiten sen verran hankala lemmikki, että siitä tahdotaan eroon. Hyväntekeväisyysjärjestö ottaa kodittomaksi jääneitä apinoita hoiviinsa, ja pyrkii kuntouttamaan niitä toiveenaan palauttaa Phuketissa asuneiden lajien edustajat mahdollisuuksien mukaan aikanaan luonnonpuistossa takaisin luontoon. Kuntoutus kestää vuosia, ja sen aikana gibbonit pyritään sosiaalistamaan ihmisten sijaan toisiin gibboneihin, löytämään niille puoliso ja jos ne saavat poikasen, vapauttaa ne lopulta pärjäämään omillaan. Aina se ei onnistu, mutta yksi kolmannen polven vapautettu gibboni projektin puitteissa oli kuitenkin jo syntynyt. Gibbonien kuntoutuskeskusta voi tukea ja gibboneita adoptoida myös netin kautta.

Lähempää pääsi katselemaan vain niitä gibboneita, joita ei ollut toivoa enää palauttaa luontoon - toiveikkaammat parit oli sijoitettu kauemmas ihmistoiminnasta.

Bang Phaen vesiputous tuntui olevan erityisesti paikallisten suosima retkikohde. Kuvia:

Illalla syötiin libanonilaisessa, ruoka oli hyvää mutta joko siinä tai jossakin muussa päivän aikana suuhun joutuneessa asui vatsatauti, joka sitten yöllä iski. Onneksi apteekki löytyi heti alakerrasta, ja Imodiumin voimin olin iltapäivästä jo sen verran kunnossa, että uskalsin lähteä liikkeelle ja vähän syömäänkin. Kävin myös thaihierojannassa, jossa pieni nainen kiipeili päälläni ja selkäranka sanoi riks raks poks. Aika hyvältä vaikutti moinen, täytyy ottaa sukellusten jälkeen uusiksi. Illaksi ajettiin sitten minibussilla Habla Moon satamaan Khao Lakissa, ja siirryttiin siitä laivalle. Livarireissusta kuitenkin lisää seuraavassa jaksossa.