lauantai 5. huhtikuuta 2014

Sademetsää, jäätikköä ja bussimatka

Fox Glacier

Sataa vettä, ja bussi lähtee vasta iltapäivällä. Luin loppuun The Swarmin. Kirjan "luonto iskee takaisin" -tematiikka loi jännän kontrastin sille, mitä olen täällä kokenut: välillä on niin kaunista, että tekee mieli hyppiä tai nauraa ääneen. Juteltiin eilen illalla irlantilaistytön kanssa siitä, miten on hassua, että tietää kyllä etukäteen, että on menossa kauniiseen paikkaan, ja silti on ällikällä lyöty, kun siellä todella on niin kaunista. Ihan ilman sarkasmia siitä nauttiminen ei onnistu, mutta melkein sentään. Toki täällä on etuna se, että saari on lähestulkoon vailla ihmistä vahingoittamaan kykeneviä eläimiä - ja nekin, jotka sittemmin ovat osoittautuneet harmillisiksi, on pakeha (valkoinen mies) tänne typeryyksissään tuonut. Reiluuden nimissä täytynee todeta, että todennäköisesti valkoinen nainen olisi ollut yhtä pöljä, jos olisi aikanaan päättävässä asemassa ollut. (Välihuomio: herranjumala, että ranskalaiskulhoni on valtava! Jos tällä ei selviä iltaan, niin ihme on!) Joka tapauksessa kirjan opetus on nähtävissä käytännössä täällä, kun ihmisen mukanaan tuomat tulokaslajit rotista opossumeihin ja peuroihin asti ovat hävinneet sukupuuttoon tai sen partaalle valtaisan määrän saaria aikanaan hallinneista lintulajeista. Museonäyttelyt kertovat, että aikanaan lintujen konsertti metsissä oli valtava, kun taas nykyään on sen verran hiljaista, että se hämmentää muualla maailmassa linnunlauluun tottunutta kulkijaa. 

Kävelyreitti Fox Glacierin kylästä jäätikölle kulki sademetsän halki.

Sehän on entti!

Jos nää puut ois alkaneet yllättäen puhua ja kävellä, en olisi ollut erityisen yllättynyt :)

Ranskalaiskulhon pohja vilkkuu (ihan kaikkea en yksinkertaisesti jaksanut), ja pian on aika hakea rinkka hostellilta toivoen kastuvansa mahdollisimman vähän. Fox Glacierin kylä on pikkuinen eikä tarjoa majoituksen lisäksi juuri muuta kuin pari kahvilaa ja tähän mennessä mauttomimmat näkemäni matkamuistot - ei varsinaisesti mikään sadepäivän paratiisi. Eilinen kolmen ja puolen tunnin kävelyretki jäätikköä ihmettelemään oli kuitenkin mahtava: kävelyreitti halki sademetsän oli melkein siistimpi kuin itse jäätikkö. Ehkä senkin majesteettisuus olisi päässyt paremmin oikeuksiinsa, jos olisin kiivennyt aitojen ylitse ja taapertanut suoraan viereen - laumasieluisuus ja haluttomuuteni rikkoa sääntöjä kuitenkin voittivat hingun nähdä ikijää lähempää. En toki epäile, etteikö jäätikön varomaton tutkiskelu olisi aikojen saatossa vaatinut uhreja, mutta aika vaikea on ihmisen uskoa, että lähempi vilkaisu oikeasti olisi vaarallinen. Ihan pikkuisen vain, varmasti ihan samoin ovat ajatelleet nekin, jotka ovat lumi- tai kivivyöryn alle jääneet... Ehkä siis parempi olla kiltisti ja pysyä turvallisen välimatkan päässä.


Fox Glacier.

Takaisinpäin mennessä alkoi tulla pilvistä.

Selfie @ glacier valley. Piti tarkistaa, että näytän vielä suunnilleen ihmiseltä, kun saksalaistytön musta ottama kuva oli niin kamala. Todistaa myös, että käytän joskus muitakin vaatteita kuin mustaa hupparia! Yleensä kyllä en :)

Eilen oli niin mahtava keli, kirkas ja aurinkoinen, ettei voi yhdestä sadepäivästä valittaa. Jos olisi ollut tällainen keli eilen, olisi jäänyt jäätikkö näkemättä. Täytyy vaan toivoa, että tuurini säiden suhteen jatkuisi vielä: olen kastunut viimeksi kunnolla Phuketissa, kun istuin kaatosateessa mopotaksin kyydissä täydessä lastissa. Lämmin ja vesitiivis bussi kuulostaa huomattavasti mukavammalta vaihtoehdolta... 

Jäätikkökylä: ei niin jännä. Valtatie 6 on aika keskeisessä osassa.

Ivory Towers hostel parhaimmillaan. Paikassa ei sinänsä ollut mitään vikaa, se ei vaan ollut niin kiva kuin muutamat muut matkan varrella näkemäni hostellit.

Matkalla

Bussissa olen lähinnä torkkunut, sen minkä mutkat suoriksi pistävä kuski on sallinut. Ekalla taukopaikalla (siitä NZ:n busseille kaikki pisteet, että taukoja pidetään riittävästi) se meni leikkitelineille vetämään leukoja ilman paitaa. En voinut katsoa, kun herra palasi kohti autoa rintalihakset värähdellen, alkoi hihityttää kuin pientä tyttöä. Tauko ja herätys tulivat kuitenkin sopivaan väliin, sillä valtatie 6 kääntyi siinä kohti vuoristoa, sade oli lakannut ja maisemia hetken aikaa kiva katella. Aika pian pikkubussin ikkunat kuitenkin huurtuivat uudestaan umpeen, ja mun silmät alkoivat lupsaa. Olen lähes yhtä hyvä nukkumaan kulkuvälineissä kuin armas pikkuveljeni, ja täällä ei edes ole kauheasti vaihtoehtoja, kun bussi heiluu niin paljon, että lukemaankaan ei pysty. 

Bussin ikkunasta.

Päässä soi kaiketi Yön Ihmisen poika - tosin aina kertosäkeen lähestyessä se muuttuu Rakkaus on lumivalkoinen -biisiksi. Pitäis ehkä kattoa, josko olisin muistanut pakata rinkkaan kuulokkeet ja josko saisin ne tongittua esille. En ole kuunnellut lainkaan omaa musiikkiani koko reissussaoloaikana, ja nyt voisi ehkä olla aika vaihtaa biisiä... Näh, ei kuulokkeita, ei voittoa. Näinä öinä, mietin maailmaa... Se on totta vain osittain: mietin kyllä maailmaa, tosi paljonkin, mutta öisin nukun enimmäkseen oikein hyvin ja hyvin harvoin olen kovin pitkään maannut valveilla. Toistaiseksi ei ole edes sattunut yhtään aivan hirmuista kuorsaajaa huonetoveriksi (kop kop), ja itsekään en raporttien mukaan ole hirveästi metelöinyt: yhtenä yönä huonekaveri kertoi mun huudelleen jotain unissani, mutta siitä en itse tietenkään muista mitään. Enimmäkseen menen nukkumaan viimeistään puoliltaöin ja herään aamuisin ilman kelloa 7-8 välillä. Huomisaamusta tulee poikkeus, koska sukellusretki Milford Soundiin (ja tällä kertaa kyseessä ei oikeasti ole vajonnut jokilaakso vaan väärinnimetty vuono) lähtee liikkeelle klo 6.30. Tai tavallaan jo 5.30, koska firma ei usko asiakkaidensa tietävän kellojen siirtämisestä ensi yönä, ja haluaa pelata varman päälle. Tulee pitkä mutta toivottavasti mielenkiintoinen päivä :)

Ohikulkumatkalla: Wanaka.

Pieni sorsa uppeluksissa.

Perillä

Queenstownista löytyi hostelli, jossa on vihdoin ilmainen wifi (aika monen muun ilmaisen jutun lomassa), ja erikoisbonuksena Nicola ja pari lasia ihan kelvollista punkkua. Voi olla, että ensi viikon suunnitelmat meneekin vähän uusiksi, mutta siinä ei onneksi ole mitään väärää :) Ken elää, hän näkee :) Nyt kuitenkin petiin hus.

Ja tie vain jatkuu jatkumistaan...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti