Negatiivinen ajattelu ei kannata. Eilen katsottu säätiedotus lupasi täksi päiväksi Kaikouraan sadetta, ja raahattuani hiki päässä rinkan puolitoista kilsaa bussiin ennen seitsemää aamulla mietin, että mitä ihmettä taas olen tekemässä ja miksi en perunut hostellivaraustani mennäkseni suoraan Pictoniin. Harmitti erityisesti, kun aamulla keittiössä tapaamani kiinalaispoika oli jo valmiiksi bussissa ja kertoi, että paljon lähempääkin hostellia olisi löytynyt bussipysäkki. Välihuomiona täytyy todeta, että ihan en tiedä, miten aion selvitä rinkan kanssa Pohjoissaarella, kun nyt olen kuitenkin jättänyt osan kamoista Pictoniin... Mutta kun bussi sitten körötteli Canterburyn alavista maisemista Kaikouran jylhälle rannalle ja aurinkokin pilkisteli pilvenraoista, jouduin tarkistamaan ajatustani kurjasta sadepäivästä hostellilla luuhaten: oikeasti täällä pohjoisessa odotti paluu melkein kesälämpötiloihin.
Kylä on pieni, reilut 3000 asukasta ja aika monta vapaa-ajan asuntoa.
Kai on maoriksi ruoka ja koura hummeri, mutta paikan koko mytologinen nimi on Te ahi Kaikoura a Tama ki te Raki, "tuli joka kypsensi Tama ki te Rakin hummerit". Tama ki te Raki nimesi paikan pysähdyttyään sinne syömään jahdatessaan kolmea karkumatkalla olevaan vaimoaan. Toisen maorilegendan mukaan Kaikouran niemimaa on se paikka, johon luojaheeros Maui tuki jalkansa kiskoessaan Pohjoissaarta merestä - Eteläsaari ylipäänsä puolestaan on Mauin waka, kanootti. Vielä 1800-luvun alkupuolella niemimaa oli maorialuetta, josta on sittemmin kaivettu ja tutkittu ainakin 14 pa'ta eli linnoitettua asuinpaikkaa. 1840-luvulla tulivat eurooppalaiset valaanpyytäjät, ja nykyään kylä saa elantonsa maanviljelyksen ja kalastuksen lisäksi ennen kaikkea turisteista, jotka tulevat tänne katsomaan hylkeitä, valaita, delfiinejä ja lintuja, joita niemimaan ympäristössä riittää yllinkyllin.
Mulla ei ollut varaa valassafariin tai uintiretkeen delfiinien kanssa, mutta olin vakaasti päättänyt kävellä Kaikouran niemimaan lenkin maisemia, hylkeitä ja tirppoja ihmettelemässä. Nicolan varoituksen muistaen ja aurinkoista päivää ihmetellen ostin kahvin ja jätskin jo lenkin alkupäässä, eikä niitä tosiaan myöhemmin olisi ollutkaan tarjolla. Reilun kolmen tunnin kävelyn jälkeen olin aika puhki, ja eksyttyäni ensin raviradalle meinasin jo olla hieman epätoivoinen, kunnes huomasinkin olevani samalla tiellä, jolla hostellini sijaitsee. Dolphin Lodge on hyvin perushostelli, mutta saa vähän ankean ja kevyesti ummehtuneen hajuisen huoneen anteeksi, koska hikisenä ja kylmännihkeänä pääsi täälläkin kuumavesialtaaseen lillumaan. Myös näkymä tästä nurkasta (jossa tätä kirjoitan) merelle pelastaa paljon, enkä kuitenkaan ole täällä kuin yhden yön.
Soitin äsken Lynnelle, ja tämä lupasi olla huomenna Pictonissa bussia vastassa, ettei tarvitse rinkkaa kauas rontata. Vielä pari viikkoa Marlborough'ssa, pääosin sukellustukimökillä, ja sitten onkin aika pakata kimpsunsa (tai postittaa osa Suomeen) ja suunnata pohjoiseen talvea pakoon. Matkasuunnitelman raakaversio alkaa hiljalleen muodostua, vielä pitäisi selvitellä ja varmistella eri mahdollisuuksia ennen kuin alkaa tehdä mitään varauksia. Onneksi ensi viikolla lienee aikaa myös vietetettäväksi ihanassa, ilmaisessa, rajoittamattomassa internetissä :) Mistä tulikin mieleeni: opin tänään, että voin ladata kuvat puhelimesta pädille myös piuhan kautta, eli siihen ei tarvitse enää jatkossa rajoitettua nettiä tuhlata. Kätevää, eipä vaan tullut aiemmin mieleen. Netin suhteen Dolphin Lodge tarjoaa vielä kiskurihintaisempaa palvelua kuin useimmat paikat, ja koska Kaikouran kirjastokin on vielä rakennustyömaa, jouduin tämän postatakseni valitettavasti siirtymään Cafe Kaik'iin kuuman kaakaon äärelle tätä postaamaan. Ihan ei ole vielä onnistunut menemään täysin säästölinjalle tämä elämä, mutta huomisesta eteenpäin lupaan parantaa tapani ja pitäytyä taas teessä ja pahassa pikakahvissa seuraavat viikot... Lupaus, joka on erityisen helppo pitää, kun Lermontov Lodgella on aika heikosti tota lattea tarjolla :P
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti